Sunnuntai-illan kadut

Reippaahkosti vietetyn viikonlopun jäljiltä muutama huomio.

Torstai: koska paljastui ettei viikonlopuksi suunniteltu operaatio sessionpaikkaus (kts. edellinen merkintä)
onnistukaan kuin joskus helmikuun puolessavälissä, vetäisin siivoustyöllä ansaitsemiani rahoja soitinliike- ja ruokakauppareissun yhteydessä ns. kurkusta alas oikein urakalla, kotona olin tosin hyvissä ajoin ennen puoltayötä johtuen korviairrottavasta pakkasesta joka ei todellakaan houkutellut riekkumaan keskikaupungin iloissa yön tunteina. Sen sijaan kotosalla läträttyäni nukuinkin

Perjantaipäivän lähes kauppojen sulkeutumiseen saakka. Olutta myymälästä, baarin kautta kotiin, naapurille kylään ja taas nukuin

Lauantaina iltapäivään saakka. Viiden tunnin treenit teki hyvää, joskin se etten ehtinyt syömään juuri mitään sai olon tuntumaan hieman heikolta jossain kohtaa. Baarin kautta kotiin, mutta vain kevyesti. Nukuin

Sunnuntai-iltapäivään saakka. Koskapa tänään ei siis ollut eikä ole mitään tähdellistä tekemistä, se tuntui sallitulta ja tarpeelliseltakin. Olo on melko hyvä, nyt on patterit latingissa ensi viikon huikeita seikkailuja työvoimapolitiikan syövereissä silmällä pitäen.

Bukowski (Charles suuri siis) kirjoitti joskus kuinka 'sunnuntaipäivät tappavat enemmän miehiä kuin Vietnamin sota' ja on se vähän niinkin. Onneksi ulkona on siksi tanakka pakkanen vieläkin, ettei kukaan tunnekaan mitään tarvetta pahemmin lähteä itseään ahdistamaan tuonne ulos.

Huomasin muuten että omaa viikonloppuisyyttäni ('lapset joka toinen viikonloppu'-elämää, tiedättehän) on kestänyt jo jotakuinkin saman verran kuin omaa viikonloppulapsuuttani ('isän luo joka toinen viikonloppu'-elämää, tiedättehän). Yhdeksisen vuotta kumpaakin, eli olen elänyt hullunkurisia perheitä lähes puolet elämästäni. Eikä tuo taida edes mitään harvinaista olla, nykyisin.

Siinäpä sunnuntai-illan kadut -ajatus tälle sunnuntaille, tuon verran juominen jälkikäteenkin vaikuttaa.

Pastori Kalasormi